maanantai 20. syyskuuta 2010

Kummisetä Ilosaaressa

Huomenna alkaa sitten koulu ja sitä varten täytyi viettää viimeiset vapaapäivät oikein rentouttavalla tavalla. Lauantain Punaiselle ristille/Pelastusarmeijalle menneen päivän päätteeksi suuntasimme suomalaisporukalla syömään. Granadan lauantai-ilta oli kuitenkin niin täynnä muitakin nälkäisiä, ettei vaihtoehtoja paikan suhteen kamalasti ollut. Jouduimme varoiteltuun "annoksista kuvat ulkona"- paikkaan  ja ruoka ei todellakaan ollut mitään herkullisinta. Mahat tuli kuitenkin täyteen ja tiedämmepä nyt ainakin, mihin ei kannata mennä.

Sunnuntain vietimme rannalla läheisessä pikkukaupungissa ja maanantain päätin ottaa rennosti miettimättä ja jännittämättä turhaan seuraavana päivänä alkavaa koulua. Päivän aikana puuhastelin kaikenlaista kivaa, kävin mm. tutustumassa paikallisiin lenkkeilymaastoihin. Illalla leivoin sitten espanjalaisiksi muuntautuneita ilosaaripatonkeja sekä tein lisäksi couscous-salaattia.

Espanjalaiset ilosaaripatongit:

-2 dl vettä
-2 tl kuivahiivaa
-1/2 tl suolaa
- sopivasti vehnäjauhoja
- luraus öljyä

Valmis taikina levyksi pellille, siihen päälle tuoretta vihreää paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, chorizo-makkaraa ja mozzarellaraastetta. Levy  rullaksi ja uuniin n. 225 sopivan mittaiseksi ajaksi. Päälle voi myös laittaa vielä juustoraastetta.

Couscous-salaatti:

-2,5 dl vettä
-2,5 dl kuskusia
-oliiviöljyä
-punaviinietikkaa
- suolaa
-margariinia
-punasipuli
-valkosipulia
-aurinkokuiv.tomaatteja
-persiljaa
-tomaattia
-oliiveita
-kurkkua
-sitruunamehua

Ainekset sekaisin keskenään ja täytteitähän voi muokata oman maun mukaan.



Ruoat näyttivät sen verran maistuvilta, että niille täytyi löytää myös sopivaa seuraa. Michael Corleone ja nuori Vito siis saavat todistaa illan aikana tätä herkkuhetkeä ja myöhemmin illalla myös Las chicas Gilmore lieventävät ehkä velä koulujännitystä. Loppuun tietysti aiheeseen sopiva biisi, itse ruoka tuskin mafiaperheelle kelpaisi.


http://www.youtube.com/watch?v=kvKXt3Surlk&feature=fvst

2 kommenttia:

  1. Voi, kylläpä tuli ikävä Ilosaaripatonkeja... Nuo espanjalaiset versiot oli kyllä varmasti mahtavan makuisia ja salaatti herkullista ja leffakin mainio valinta. Mukavaa huomista, raportoihan miten meni ja millainen on Granadan yliopiston ruokala.

    VastaaPoista
  2. No nytpä onnistuu, oli perustettava Google-tili.
    Testaahan reseptejä valmiiksi, tiedä vaikka ilmestyttäisiin aterioimaan joku kerta syksyn päälle.

    VastaaPoista