maanantai 4. lokakuuta 2010

Meren herkkuja!

Kaksi viikkoa sitten olin jo valmis aloittamaan koulun, mutta perinteitä kunnioittaen koulu ei ole vieläkään alkanut. Pari viikkoa sitten saimme ohjeet siihen, kuinka ilmoittautua yliopistoon, millaisia vaihtoehtoja paikallisella kielikurssilla on tarjota sekä pääsimme tutustumaan mm. tiedekeskukseen. Lisäksi viikkojen aikana on halutessaan voinut osallistua lähes joka ilta järjestettäviin supermegabighugespainilovegranadaerasmus-partyihin, joista voisi sanoa että nähty jo ensimmäisellä kerralla. Jos espanjalaisia on uskominen, omien kurssien pitäisi alkaa keskiviikkona tai viimeistään loppuviikosta/ensi viikon alussa ja huomenna alkaa espanjan tunnit, joita odotan kyllä kaikista eniten.

Viime viikolla täällä oli yleislakko, joka näkyi myös täällä pienemmässä kaupungissa. Bussien kanssa oli ongelmia, paikallinen erasmus-toimisto oli suljettu, erilaiset kulkueet valloittivat kadut ja lakkoon järjestäytyminen alkoi jo edellisenä iltana. Lakon kunniaksi päätin panostaa hyvään ruokaan, ostin paikallisesta Stockan herkusta tuoretta lohta ja tein hyväksi todettua vuohenjuustolohta, josta pääsi osalliseksi myös kalaa (sua pojat halaa) syövä kämppikseni. Ja tässä ohje:

Vuohenjuustolohi:

-lohifileetä
-sitruunamehua
-suolaa
-mustapippuria
-sipuli
-valkosipulia
-herkkusieniä
-paprikaa
-vuohenjuustoa
-rucolaa
-ruokakermaa

Laita lohi uunivuokaan ja päälle mausteita. Kuullota kasvikset paistinpannussa ja mausta. Lisää rucola ja kaada sekoitus kalan päälle. Lisää ruokakerma. Paista 200 asteessa n.15 min ja lisää juusto. Kypsennä vielä 10 min. HYVÄÄ!!

Koska odottavan aika on pitkä, päätimme käyttää lomapäivät hyödyllisesti ja otimme suunnan kohti pohjoista Bilbaoon, jossa Oulussa viime vuonna vaihdossa ollut kaverini asuu. 12 tunnin bussimatka suuntaansa oli kaiken sen istumisen arvoinen, enpä muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon, kuin mitä viikonloppuna tuli tehtyä. Bilbao oli tosi hieno paikka kaikinpuolin ja saimmekin nähdä siellä vähän erilaista Espanjaa. Matkan kruunasi matka Atlantin rannikolle, jossa olisimme halunneet kokeilla surffausta, mutta aallot olivat sen verran suuria, ettei meillä  kokemattomilla ollut asiaa mereen muuta kuin uimisen muodossa. Suunnitelmissa on kuitenkin jo uusi reissu samoihin maisemiin eli ehkä silloin paremmalla onnella onnistuu myös oma surffauskokeilu. Ja melkein yhtä herkullista kuin vuohenjuustolohi oli vatsalle niin surffareiden katselu rannalta oli silmille. Olenkin taas vahvemmin sitä mieltä, että kyllä kaikenlaiset meren elävät ovatkin sitten herkullisia!



http://www.youtube.com/watch?v=BFtbEIVAZ7A&feature=fvw








maanantai 20. syyskuuta 2010

Kummisetä Ilosaaressa

Huomenna alkaa sitten koulu ja sitä varten täytyi viettää viimeiset vapaapäivät oikein rentouttavalla tavalla. Lauantain Punaiselle ristille/Pelastusarmeijalle menneen päivän päätteeksi suuntasimme suomalaisporukalla syömään. Granadan lauantai-ilta oli kuitenkin niin täynnä muitakin nälkäisiä, ettei vaihtoehtoja paikan suhteen kamalasti ollut. Jouduimme varoiteltuun "annoksista kuvat ulkona"- paikkaan  ja ruoka ei todellakaan ollut mitään herkullisinta. Mahat tuli kuitenkin täyteen ja tiedämmepä nyt ainakin, mihin ei kannata mennä.

Sunnuntain vietimme rannalla läheisessä pikkukaupungissa ja maanantain päätin ottaa rennosti miettimättä ja jännittämättä turhaan seuraavana päivänä alkavaa koulua. Päivän aikana puuhastelin kaikenlaista kivaa, kävin mm. tutustumassa paikallisiin lenkkeilymaastoihin. Illalla leivoin sitten espanjalaisiksi muuntautuneita ilosaaripatonkeja sekä tein lisäksi couscous-salaattia.

Espanjalaiset ilosaaripatongit:

-2 dl vettä
-2 tl kuivahiivaa
-1/2 tl suolaa
- sopivasti vehnäjauhoja
- luraus öljyä

Valmis taikina levyksi pellille, siihen päälle tuoretta vihreää paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, chorizo-makkaraa ja mozzarellaraastetta. Levy  rullaksi ja uuniin n. 225 sopivan mittaiseksi ajaksi. Päälle voi myös laittaa vielä juustoraastetta.

Couscous-salaatti:

-2,5 dl vettä
-2,5 dl kuskusia
-oliiviöljyä
-punaviinietikkaa
- suolaa
-margariinia
-punasipuli
-valkosipulia
-aurinkokuiv.tomaatteja
-persiljaa
-tomaattia
-oliiveita
-kurkkua
-sitruunamehua

Ainekset sekaisin keskenään ja täytteitähän voi muokata oman maun mukaan.



Ruoat näyttivät sen verran maistuvilta, että niille täytyi löytää myös sopivaa seuraa. Michael Corleone ja nuori Vito siis saavat todistaa illan aikana tätä herkkuhetkeä ja myöhemmin illalla myös Las chicas Gilmore lieventävät ehkä velä koulujännitystä. Loppuun tietysti aiheeseen sopiva biisi, itse ruoka tuskin mafiaperheelle kelpaisi.


http://www.youtube.com/watch?v=kvKXt3Surlk&feature=fvst

lauantai 18. syyskuuta 2010

Perillä

Vaihtoaikani tapaksien luvatussa kaupungissa alkoi noin viikko sitten. Suomesta lähdön jälkeen ehdin jo kokkailla kuukauden verran Pariisissa tutuissa ympyröissä sekä nauttia Italian herkuista, jotka olivat sanoinkuvaamattoman ihania. Viikon aikana söin ihanaa italialaista kotiruokaa, herkullisia kalaillallisia kala-kärrystä hankituista fisuista ja tietysti pizzaa ja pastaa. Myös tuoreet hedelmät ja vihannekset vei kielen mennessään. Sitten olikin aika alkaa jännittämään millainen keittiö odottaa uudessa kodissa Granadassa.

Matkustelun, satojen kolmioleipien ja sipsipussien jälkeen saavuimme  Granadaan ja yllättäen, eihän se ihan nappiin sitten mennyt. Meille jo aiemmin varattu asunto ei ollutkaan enää meille varattu, mutta nähtyämme paikan se ei enää paljon haitannut, siellä ei paljoa olisi kokkailtu muusta asumisesta puhumattakaan. Matkalla syömään satuttiin kuitenkin löytämään uusi kämppä lähempää keskustaa ja tässä onkin nyt hyvä asustella. Keittiöstä löytyy perusruoanlaittotavarat ja astiat, vaikka niillä ei ehkä maailman kauneinta kattausta saada aikaiseksi. Muuttopäivä sujui vielä Burger Kingin voimin, mutta seuraavina päivinä oli jo pakko päästä kokeilemaan omaa keittiötä. Keittiössä valmistui viikon aikana munakoiso-vuohenjuustopastaa sekä peruscarbonaraa, katsotaan josko ensi viikolla olisi jotain vähän mielenkiintoisempia ruokia jo lautasella ja niiden ohjeitakin voisi laittaa esille.

En sanoisi tätä blogia ruokablogiksi vaan ennemmin reissublogiksi, jossa kertoilen vaihtoajan sujumisesta sekä siinä sivussa uudesta ruokakulttuurista ja omista kokkailuista. Tapaskulttuuri täällä Granadassa on mielenkiintoinen ja kokemisen arvoinen asia. Itse en ole vielä monesti tapaksilla käynyt kauhean flunssan takia, mutta nekin tulevat varmasti pian tutuiksi ja omat lempipaikat odottavat vain löytäjäänsä. Uusia makukokemuksia olisi tarkoitus hankkia runsaasti ja samalla kokeilla myös uusia juttuja omassa vaihtokeittiössäni unohtamatta tietenkään maan mainiota silmänruokaa, johon ei voi olla törmäämättä. Tällaisilla suunnitelmilla olisi siis tarkoitus blogia kirjoitella. Loppuun on tietysti pakko jakaa joku biisi, jota voi kuunnella kotona kokkaillessa tai uusia paikkoja tutkiessa. Tämä on matkalaulusoittolistaltani ja tästä tulee kyllä hyvä mieli, tosin bändin pojat eivät kyllä ainakaan videon mukaan ole liiaksi syöneet.